tiistai 8. huhtikuuta 2008

Aloitus ÄI3 ja Google

Langinkosken lukiolla aloitetaan uraauurtava kokeilu. Kahden kurssin työskentely toteutetaan sosiaalisen webin työvälineitä hyödyntäen. Kurssiin kuuluu yksilötyöskentelyä ja ryhmätyöskentelyä. Yksilötyöskentelyssä tuotetaan perinteiseen tyyliin paperille kirjoitettu teksti. Ryhmätöissä tuotetaan prosessoiden verkkoon julkaistava tuotos. Prosessointiin käytetään Googlen työvälineitä ja julkaisupaikkana on wiki (vielä asentamaton Mediawiki).

Googlen työvälineistä otetaan ensimmäisenä käyttöön Google-dokumenttien laskentataulukko. Olen lähettänyt jokaiselle kurssilaiselle kutsun taulukkoon. Siinä jokainen ilmoittaa, minkä kaunokirjallisuuden lajin valitsee tutustumiskohteekseen (draama, lyriikka, proosa), kysytään myös muutama avaintaito verkkotyöskentelyä ajatellen sekä avoimilla sivuilla opiskelijan käyttämä lempinimi (nick). Jatkossa jokainen käy merkitsemässä laskentataulukkoon, missä on milloinkin työskentelemässä.

Ensimmäisellä teknisen opastuksen tunnilla etenemme näin:
Avaamme Opit-sähköpostin (samalla tarkistamme, että jokaisella on Opit-postin kääntö tehty aktiivisesti käyttämäänsä postiin, mikäli ei lue säännöllisesti Opit-postia, kurssilla opettajat viestivät Opit-postilla). Opit-postissa on kutsu edellä kuvattuun laskentataulukkoon.
Klikkaamalla kutsun linkkiä opiskelija ohjautuu luomaan Google-käyttäjätilin. Hän luo sen Opit-sähköpostilla, mutta saa halutessaan luoda omatoimisesti itselleen myös Gmail-tilin (ja kutsua itse itsensä jaetun laskentataulukon yhteiskäyttäjäksi).
Tutustutaan taulukkoon ja sen käyttämiseen. Soluun kirjoitetaan klikkaamalla solu aktiiviseksi. Jokaisesta merkinnästä jää versiohistoriaan jälki.
Laskentataulukkoa ei saa julkaista avoimeen verkkoon. Tämä on yhteinen sopimus ja johtuu siitä, että taulukko sisältää nimilistan ja ryhmän sisäisiä tietoja.

Ensimmäisen opastuskerran lopuksi tutustumme vielä kurssin Google-kalenteriin (Google-kalenterin toimintojen esittely). Lyhyesti vielä todetaan, että seuraavalla kerralla opastetaan Google-asiakirjan (vastaa Wordia) ja Blogger-blogin luomiseen. Blogia käytetään ryhmätyön prosessointiin. Jokainen ryhmä perustaa yhteisen blogin. Opettaja seuraa blogimerkintöjä Google-syötteenlukijalla otsikkosyötteitten avulla (Blogger tuottaa kommenttien syötteet merkintäkohtaisesti, joten suositellaan kommenttien välttämistä).

1 kommentti:

Sun äitis kirjoitti...

Heips!
Jos teille on mitään käyttöä, niin tein viime perjantain Mopedi-tapahtumaa varten neljän esityksen setin: del.icio.us, RSS-syötteet Google Readerilla, Google - muutakin kuin googlausta ja Slideshare + Creative Commons. Kolemssa ensimmäisessä on selostus synkattuna mukaan, neljänteenkin tulee, kunhan ehdin. Esitykset löytyvät Slidesharesta osoitteella http://www.slideshare.net/irmeli/slideshows

terkuin
Irmeli